Elite Alexa

Elite Alexa

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Caribia Cup kuvina!

Mestarikuvaaja Petrin kuvasatoa Caribia Cupista - olkaa hyvät! Ja Petrin omilta sivuilta löytyy paljon lisää kuvia niin Turusta kuin aiemmistakin kisoista.

















sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mitaliputkelle jatkoa!

Elite Alexan kausi jatkui Caribia Cupissa. Suurin osa joukkueesta saapui Suomen Turkuun jo lauantaina kannustamaan Eliteä ja Prennuja (=Elite Pre Juniors ja Elite Pre Juniors 02). Kannustaminen kannatti, sillä Elite nappasi kultaa 14-16-vuotiaiden SM-sarjassa ja molemmat Prennu-kokoonpanot paransivat huimasti suoritustaan viikontakaisesta Mustan Kissan Cupista. Lisäksi Axoria nappasi neloskategorian lisäksi elämysbonuksen 10-12-vuotiaiden sarjan lauantain kilpailussa.
Hyvin nukutun hotelliyön jälkeen tytöt olivat reippaina aamuharkassa kesäaikaan siirtymisestä huolimatta. Osin kaoottinenkin harkkasuoritus ei tuonut vielä mitalinkiiltoa kannustusjoukkojen silmiin, mutta tytöt kävivät huolellisesti virheet läpi valkkujen kanssa ja itse kisasuoritus oli kerrassaan mainio. Kahdentoista taitavan tytön yhdenaikainen ja ilmaisullinen suoritus palkittiin kategorialla 1 ja lopulta myös pitkän odotuksen jälkeen mitaleilla! Mahtavaa työtä koko Elite Alexa-tiimiltä! Yhteensä 6 joukkuetta sai korkeimman kategorian ja Elite Alexan lisäksi palkittiin COCO Sportin Geminit Royal ja PNV:n Gloria Astra. Onnittelut kaikille mitalisteille! Ykköskategoriaan nousivat vielä JäV:n Felindat, TV:n Meea ja RaIsku:n ISKU AGG Idra. Mainitsemisenarvoinen on myös kokonaan uusi tuttavuus joukkuevoimistelun saralla: Suonenjoen Naisvoimistelijoiden Louna-joukkue nousi upeasti kategoriaan 2 iloisella ohjelmallaan!
Elite Alexan kisakausi jatkuu taas parin viikon päästä Vantaan Energia Areenalla, kun vuorossa on Etelä-Suomen Aluemestaruuskilpailut.

Täysi tusina mitalisteja!

Hotellin käytävällä mahtuu hyvin treenaamaan...

Pirteänä heti aamusta...

Suorituksen jälkeen hymy herkässä!

Mitalistit!

Ja vielä yksi mitalikuva!


Kamera jäi taas tyttöjen haltuun...

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Vielä kerran - Miss Valentine!



"Ennen Miss Valentinea olimme treenanneet kovaa jotta pääsisimme tavoitteisiimme. Joka ikinen teki parhaansa joukkueen eteen. Ilman jännitystä emme kuitenkaan selvinneet, oli nimittäin ensimmäinen kerta kun kauden tärkeimmät kisat olivat heti ensimmäisinä. Tiistain treenit olivat meidän viimeiset ennen ”Miss Valentinea”. Jännitys tiivistyi ilmassa huomattavasti mutta jaksoimme silti tsempata loppuun asti. Keskiviikkona pakkasimme kaikki tarvittavat meidän uusiin hienoihin ”AGG”-matkalaukkuihin joissa lukee  oma nimi ja tietysti niissä on myös Suomen lippu. Illalla ei paljoa valvottu kun kerran torstaina oli herätys noin kello 6.00 ja lähdimme satamaan noin 6.45. Meidän laivamme nimi oli ”Eckerö Line”. Sinä aamuna emme syöneet kotona mitään koska laivassa meitä odotti iso aamiaisbuffet, jolla saimmekin vatsamme täyteen. Kiertelimme myös laivalla ottaen kuvia ja kaupoissa katsellen. Olimme kuitenkin hieman pettyneitä kaupan tuotteisiin, siellä ei nimittäin ollut Oreoita! Kynsilakkoja siellä tosin riitti joten ostimme joukkueelle neonvihreän kisakynsilakan. Matka ei kestänyt kauan koska joukkueen kanssa on aina mukava viettää aikaa. Kun tulimme Tallinan satamaan, lähdimme pian bussilla kohti Tarttoa.  Matkan arvioitu kesto oli 2,5 tuntia, mutta aika venyikin lähemmäs kolmea tuntia kun bussikuski luuli että jäisimme aikaisemmin ja oli jo ottanut meidän matkalaukkumme ulos autosta. Pääsimme kuitenkin tarpeeksi ajoissa hotellille. Hotellin nimi oli ”Hotel Hansa”. Se oli vanhanaikainen emmekä me tytöt sen ulkonäöstä pahemmin pitäneet. Huoneet olivat jo jaettu treenisalilla mutta muuttuivatkin vielä paikan päällä. Onneksi huoneet olivat hotellin ulkonäköön verrattuna paremmat. Menimme heti syömään, siellä meille tarjottiin pihviä, perunoita ja punajuurisalaattia. Ruuan jälkeen lähdimme kisapaikalle tekemään harkkasuoristusta. Se meni ihan hyvin ja saimme myös kehuja periksi antamattomuudestamme! Harkan jälkeen kello oli jo paljon joten menimme hotellille jossa söimme iltapalaa. Menimme sen jälkeen huoneisiimme rauhoittumaan, kävimme suihkussa ja lakkasimme kynnet. Sitten olikin jo nukkumaanmenoaika. Aamulla heräsimme noin kello 7.00 joten oli itsestään selvää että kaikki olivat väsyneitä. Söimme pienen aamupalan ennen kuin lähdimme. Jännitys nousi aamulla entistä enemmän kun kisasuoritukseen ei ollut montaa tuntia jäljellä. Paikan päällä löysimme vain pienen lämmittelytilan mutta sekin riitti ja joukkueet vähenivät kokoajan joten saimme sitä isomman tilan. Kisat olivat 15 minuuttia etuajassa mutta saimme siitä kuitenkin ajoissa tietää joten ehdimme koko joukkue tsempata toisiamme ja purkaa jännitystä. Kun meidät vihdoin kuulutettiin, tuntui ihanalta taas pitkästä aikaa marssia matolle upeilla puvuilla ja meikeillä. Se tunne kun saa ilmaista yleisölle ja katsoa tuomareita silmiin on sanoinkuvaamaton ja siellä jos jossain saa tuntea ahkeran työn tulokset. Matolla olin niin ylpeä itsestäni ja joukkueestani että en voinut muuta kuin hymyillä. Kun meidän suoritus oli ohi, istuimme alas ja kaikki saivat sanoa fiilikset ja miten oli mennyt. Palautteiden mukaan oli mennyt hyvin. Äideiltä me kuulimme pisteet 14.45, olimme kaikki pettyneitä kun ei päästy tavoitteisiin. Menimme sen jälkeen syömään ja tällä kertaa saimme kanapastaa. Ruuan jälkeen menimme hotellihuoneisiin ja vaihdoimme vaatteet sillä olimme menossa katsomaan kisoja ja sen jälkeen shoppailemaan. Katsoimme kisoja noin 1 h ja 30 min ja sen jälkeen lähdimme bussilla ”Kaubamaja”-nimiseen ostoskeskukseen. Me jakauduimme ryhmiin koska kaikkien äidit eivät tulleet mukaan. Heti kun tulimme sisään, menimme ensimmäiseen kauppaan, se oli täynnä pinnejä ja muita hiustarvikkeita. Saimme siellä tietää meidän ”OIKEAT” pisteet… jotka olivatkin 15.45 ja muut asiakkaat taisivat vähän ihmetellä kun joukko tyttöjä kiljuu yhteen ääneen. No nyt ei ollut kyllä pettymykseen aihetta!. Kävimme sen jälkeen ”Rimissä” ja monessa muussa kaupassa ja löysimme vihdoinkin myös Oreoita ja Oreosuklaata. Kävimme myös Italialaisessa ravintolassa syömässä pizzaa. Sitten lähdimme taas bussilla hotellille. Sillä kerralla saimme valvoa vähän pidempään kun edellisenä iltana, koska seuraavana päivänä oli herätys tuntia myöhemmin. Seuraavana päivänä olisi luvassa vähän rennompi päivä kun ei ollut mitään treenaamiseen liittyvää. Aamulla lähdimme taas kerran kisapaikalle katsomaan kisoja. Näimme siellä hienoja esityksiä. Jouduimme myös valitettavasti syömään kisapaikalla eikä se ollut hyvää. Sen jälkeen menimmekin jo bussiin ja matka Tartosta Tallinnaan kesti 2 ja puoli tuntia. Bussissa juttelimme ja nauroimme. Laivassa pääsimme taas buffettiin herkuttelemaan. Riehuimme myös hytissä. Kun vihdoin tulimme perille Helsinkiin olimme kaikki rättiväsyneitä. Ensimmäinen ulkomaan kisa oli ihan mahtava kokemus!"

Ida

Tätä hetkeä varten on treenattu!

Kävimme yhdessä läpi suoritusta.

Välillä ehdittiin tavata myös Splitin tyttöjä!

Virallinen yhteiskuva kisapaikalla!

Katsomossa muita kannustamassa!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kuvia OVO Cupista!

Mestarikuvaaja Petri Vilhusen (PV) ottamia kuvia OVO Cupista - olkaa hyvät! Petrin sivuille pääset tästä, tarjolla monta upeaa kuvaa lauantailta.

Juttuun lisätty myös Sami Ilvosen kuvia (SI). Muut OVO Cupin kuvat löytyvät täältä.

PV.

PV.

PV.

PV.

PV.
PV.

PV.
PV.
SI.

SI.

SI.

SI.

SI.

SI.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pronssia OVO Cupista!

Elite Alexan lappalaistytöt tekivät paluun kisamatolle Miss Valentinen jälkeen eilen kansainvälisessä OVO Cupissa Tapiolassa. Jo yhdettätoista kertaa järjestettävään kilpailuun osallistui joukkueita Suomen lisäksi Virosta, Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Tanskasta.

10-12-vuotiaiden sarjassa oli yhteensä 22 joukkuetta. Elite Alexa pystyi Tarttoa vapautuneempaan ja ilmaisullisempaan suoritukseen. Yhdenaikaisuus ei ollut ihan toivotulla tasolla, mutta isoja virheitä ei matolla kuitenkaan onneksi nähty. Pisteitä tytöt keräsivät yhteensä 15.80 (TV 5.50, AV 2.90, EXE 7.40). Erityisen ilahduttavaa oli upeat tekniset pisteet, jotka olivat koko sarjan korkeimmat!

Sarjan voitti PNV:n Gloria Astra pistein 16.30 ennen Venäjän Roxett Rubyä (16.20). Pronssimitalit jaettiin Elite Alexan, SC Vantaan Elite Kidsien ja VaaKu:n Felinen kesken. Palkintojen jaossa Elite-liput liehuivat paitsi katsomossa, myös palkintopallilla kahden Elite joukkueen mitalityttöjen toimesta! Hienon näköistä! Onnea kaikille mitalisteille!

Yksi OVO Cupin odotetuimmista hetkistä oli Elite Pre Jr-joukkueiden debyytti. Hienosti prennut tekivät nousun uutena joukkueena kivikovaan 12-14 SM-sarjaan. Elite Pre Jr sijoittui seitsemänneksi pistein 15.50 ja Pre Jr 02 oli 13. (pisteitä 13.70). Hyvä Prennut ja tsemppiä ensi viikonlopun Mustan Kissan Cupiin!

Juniorisarjassa Elite nappasi upeasti hopeiset mitalit OVO Junior Teamin jälkeen. Elite lähtee ensi viikonloppuna Bulgarian Sofiaan Challenge Cupin toiseen osakilpailuun. Pitäkää Suomen ja Eliten lippu korkealla!

Tarton kisatunnelmiin palataan vielä matkakertomuksen merkeissä - tämä päivitetään lähipäivinä "Päiväkirja"-osioon.

Blogin kävijämäärä ylittää näillä hetkillä 100.000 - kiitokset kaikille seuraajille!

Mitalisit


Valmistautuminen käynnissä!


Oman vuoron odottelua!

Kisameikki kuntoon!

Apua joukkuekaverilta!

Vihdoin matolla!



Komea näky palkintopallilla!

Elite Alexa ja SC Vantaan Elite Kids!

Kaverikuva!

Prennujen debyytti!



Elite.