Elite Alexa

Elite Alexa

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Junnujen Caribia Cup!

"Perjantaina kun tulin koulusta kotiin olin aika jännittynyt. Onneksi treenit alkoivat jo kolmelta joten pääsin pian lähtemään Erälle. Treeneissä huomasi kyllä että kaikkia jännitti. Kun treenit loppuivat oli aika lähteä Turkuun. Matka kesti alle kaksi tuntia. Kun vihdoin oltiin perillä mentiin hetkeksi pulahtamaan Caribian kylpylään. Me voitiin uida vain puoli tuntia, aika riensi siis todella nopeasti. Heti uinnin jälkeen lähdettiin laittamaan hiuksia ja syömään eväitä. Kun hiukset oli laitettu lähdettiinkin jo unten maille.

Kisameikkien parissa.

"Voilá!"

Vilma O valmiina taistoon!


Aamulla herätyskello soi jo ennen puoli seitsemää. Aamuvalmistelut menivät nopeasti ja kohta oltiinkin jo aamupalalla, buffét pöydässä oli SUURI suklaaputous mutta emme tietenkään saaneet syödä makeaa ennen kisasuoritusta. Nopeasti oltiinkin jo aamuharkan lämpässä. Aamuharkka ei kyllä mennyt niin hyvin kun toivoimme mutta kohtuullisesti silti, sen jälkeen oli kuitenkin hyvä fiilis. 
Nälkäiset lumileopardit saalistavat lihapullia!

Lauma jonossa!

"Nam Nam!"

Meikkejä laitellessa katsottin aamuharkkaa iPadilta, ja kun upeat lumileopardi-meikit olivat valmiita menimme syömään lihapullia ja muusia ”nam nam”. Kun oltiin syöty, käytiin nopealla happihyppelyllä, ja mentiin vielä hetkeksi keskittymään omiin huoneisiimme. Sitten olikin aika mennä kamppeiden kanssa pukuhuoneisiin. Hetken päästä alettiinkin jo lämppäämään, lopuksi tehtiin vielä viimeiset jutut ja sitten oli aika lähteä keskittymään ja tekemään viimeiset jutut yhdessä. 
...ja Alexa Junior on saavuttanut kategorian...

... YKSI ja bonusta elämyksestä!

Onnenkyyneleet!

Kun oltiin valmiita jännitti ihan SIKANA. Axoria ja Aforia olivat juuri ennen meitä. Kun kuulutettiin ”seuraavana vuorossa Tapanilan Erä Alexa junior”, olin niin jännittynyt että melkein aloin itkeä. Me juostiin matolle ja monet hurrasivat ja taputtivat meille. Esitys meni hyvin. Lopulta kuulutettiin ”Tapanilan Erä Alexa junior on saanut kategorian...YKSI ja elämys bonus 0,1.” En pysty sanoilla kuvailemaan kuinka ylpeä mä olen meistä kaikista Alexa junnuista. 


Lauma koossa!

Ihanat tytöt!

Yllätyspalkinnon kimpussa!

Meidän piti jännittää loppuun asti muiden joukkueiden suorituksia. Mentiin pukkariin laittamaan pukuja päälle ja Emmi tuli kertomaan että saimme mitalit! ”JEE” Mitalit kaulassa kotiin Turusta. Oli tosi kiva mutta rankka päivä!" 


Mitalit kaulassa!

Hyvältä maistuu!

Rinkileirikavereiden repparissa. Onnea Feline! Onnea myös Team Indiumeille mitaleista!

t. Ida


2 kommenttia:

  1. ansaittu mitali! Ilmeistä näkyi miten nautitte ohjelman tekemisestä, tollasta eläytymistä harvoin näkee varsinkaan tossa sarjassa. Tsemppiä koko loppu keväälle tytöt!

    VastaaPoista